Two words: Onnistunut toteutus.
Arctic15 on Kaapelitehtaalla järjestettävä kansainvälinen teknologia-alan startup- ja sijoittajatapahtuma. Kesäkuussa 2019 paikalle saapui 60:sta maasta yhteensä 1500 osallistujaa. Kahden päivän aikana järjestettiin 5000 tapaamista ja saatiin aikaan huikeita diilejä ja suhteita niin Deal roomissa kuin saunassakin. Kahdella lavalla ja kymmenissä työpajoissa toteutunut ohjelma vaikutti ja liikutti osallistujia.
Arctic15 on yksi To Do:n vuosittaisista suosikkitapahtumista. Arctic15:sta takana olevan Arctic Startupin ja To Do:n tiimit ovat hioutuneet yhteen vuosien varrella ja muodostaneet kuin huomaamatta iloisen symbioosin. To Do oli vuonna 2019 tuotantovastuussa tapahtumasta neljättä kertaa. To Do:n vastuulla on ollut kokonaisuuden rakentaminen aina lähtien kumppanipaketeista satojen vapaaehtoisten koordinointiin, kalustuksen, tekniikan, lupien kuin turvallisuudenkin suunnitteluun. Sivutapahtumia tapahtumassa on lähes parikymmentä!
EBAN Helsinki 2019 järjestettiin yhteistyössä Arctic Startupin ja FIBANin kanssa juuri ennen Arctic15-tapahtumaa samassa venuessa. Käytännössä siis kaksi tapahtumaa yhdellä iskulla!